Uutena asukkaana Pellingissä

Olen luonteeltani kaupunkilainen, joka viihtyy luonnon rauhassa. Vuoden vaihteessa myin keskusta-asuntoni ja ”päädyin” Pellinkiin. Kesät olen lapsuudesta asti viettänyt saaristossa, mutta asunut aina kaupunkien ytimessä jopa miljoona kaupungissa. Elikkä asuminen saaristossa ympäri vuoden on minulle uusi kokemus, vaikkakin siinä on myös tuttuja elementtejä.

Miten elämä on muuttunut muuton jälkeen. Ehkä mielenkiintoisin yksittäinen muutos ja havainto uudesta asuinympäristöstä on, että harrastukset ja luonto ovat koko ajan läsnä, ne ovat osa arkea ja niitä ei tarvitse lähteä ”suorittamaan” muualle. Tavallaan harrastaminen on loppunut, koska harrastukset ovat osa normi arkea. Siinä missä kaupungissa lähdetään etsimään latuja niin voin nykyään laittaa kotiovella sukset jalkaan ja lähteä hiihtämään. Lumikengät ovat osa normaalia liikkumistani vaikkapa lahden toiselle puolelle tai lenkille metsään. Jos jäät ovat suotuista, niin kiireisen palaverin jälkeen voin lähteä retkiluistelemaan omasta rannasta. Luonnossa tuleekin liikuttua päivittäin ja harrastukset saa yhdistettyä usein myös arkisiin askareihin; viikonloppuisin, kun on aikaa enemmän, voi vaikka hiihtää kyläkauppaan ostoksille autoilun sijaan.

Valokuvaan paljon ja aikaisemmin kuvasin ja havainnoin enimmäkseen juuri kaupunkielämää. Täällä olen saanut uusia ulottuvuuksia rakkaimpaan harrastukseeni, sillä läsnä oleva luonto ja eläimet tarjoavat jatkuvaa oppimista kuvauksesta ja mikä parasta oppimista luonnosta. Luonnon tarkkailu on sekä erittäin mielenkiintoista että myös hyödyllistä; miten merivesi nousee, onko tulossa myrsky ja tarvitseeko veneille tehdä jotain; joko jäät lähtee ja laiturin voi laittaa paikoilleen, onko lintupönttöihin ilmestynyt uusia asukkaita ja onko linnuilla riittävästi ruokaa. Lintujen seuraaminen on harrastuksistani uusin, sen saloihin olen perehtynyt täällä juuri kuvaamisen kautta. Ainakin tällaiselle aloittelijalle Pellinki on tarjonnut erinomaisen paikan oppia tunnistamaan lintuja.

Ainoa haastavampi on matkat; palavereihin ja toimistolle pitää lähteä ajoissa ja ottaa huomioon myös lossiaikataulut. Toisaalta tämä pakottanut olemaan suunnitelmallisempi ja osittain jopa luovempi omien työreissujeni suhteen. Suunnitelmallisuus on loppujen lopuksi vain plussaa spontaanille ihmiselle, veikkaan että myöhästelen nykyään vähemmän.

Liki vuoden Pellingissä asuttuani voisi kai sanoa, että taidan nykyään olla enemmänkin landetyyppi, joka viihtyy edelleen myös kaupungin vilinässä.